Eilinen ultra: kohdun limakalvo edelleen 3.5 mm, folli 8 mm eli kutistunut edelliskäynnistä. Ei punktioitavaa, huokaus, lääkkeet voi lopettaa, huonolta näyttää. Ehkä huonoa onnea, edellinen siirto taas erittäin hyvää onnea. Paperit eteenpäin lääkärien yhteispalaveriin jossa mietitään keksitäänkö vielä jotain vai lopetetaanko hoidot. Hoitoja luovutetuilla munasoluilla tehdään julkisella tehdään vain muutama vuodessa, solut joko siskon tai hyvän ystävän luovuttamina. Joskus myös alkioadoptiosiirtoja. Katsotaan mitä tehdään, kirje saapuu ensi viikon loppupuolella.

En aio itkeä vastaanotolla. Äkkiä hissiin, ulos, autoon. Oliko tämä tässä? En. Voi. Saada. Enää. Lapsia. Tai ehkä voin, jonkun toisen soluilla. Miksi se tuntuu suurelta huijaukselta?