Kesä ei ole vielä ohi, mutta loma sitä vastoin on. Palasin maanantaina takaisin töihin ja tämän päivän ohjelmassa oli myös 2. IVF:n suunnittelukäynti. Niukat kuukautisetkin ilmaantuivat kuvioon puolitoista viikkoa sitten, joten jonkunlainen kiertokin on löytynyt. Olen jatkanut DHEA:n ja lisäravinteiden syömistä säännöllisesti, ainoastaan Ubikinolin olen tiputtanut pois, koska kyllästyin sen aiheuttamaan närästykseen.

Suunnittelukäynnillä olikin vastassa ihan outo lääkäri, mutta toisin kuin pelkäsin, ei huonoista FSH-arvoistani keskusteltu ollenkaan eikä siis myöskään kyseenalaistettu uuden hoidon mielekkyyttä. Tumavasta-aineet ja fragile-X -tulokset olivat tulleet takaisin normaaleina, kromosomitulokset vielä odotuttavat itseään. 

Uusi hoito onkin sitten ihan vastaava kuin edellinenkin, vaikka joku lääkäreistä kyllä vihjaisi toisen tyyppisestä hoitosuunnitelmasta. Oletin että olisimme kokeilleet edes jotain muuta lääkettä, mutta en viitsinyt alkaa kyseenalaistamaan lääkäriä. Ilmeisesti siellä ollaan tyytyväisiä edellisestä yrityksestä alkaneeseen raskauteen, vaikka se huonosti päättyikin. Kohdun limakalvo oli kolmikerroksinen ja 4.5 mm paksu, mutta munasarjoissa ei näkynyt aktiviteetteja (tutkimus oli kyllä erittäin pikainen...), joten aloitan viikonloppuna Terolutit kuukautisten käynnistämiseen. Uuden kierron käynnistyttyä eli vajaan parin viikon päästä jatkuvat tutut kuviot: Lyhyellä kaavalla Gonal-F, Pergoveris, Orgalutran, ja ensimmäinen ultraääni muutaman päivän päästä ensimmäisistä piikeistä. DHEA:n lopetan samaan aikaan kuin Terolutkitkin.

Lomatunnelmista siis rysäyksellä takaisin arkeen ja hoitoihin. Saataisiinpa tällä kertaa kasvamaan enemmän kuin vain yksi solu (ja toisaalta toivottavasti edes se yksi!)