Elämä alkaa jo selvästi voittaa, olen käynyt tänään jo ulkona kävelyllä ja kaupassa. Hartiapistoksista, ilmakuplista, pienestä etovasta olosta ja pissatulehduksen oireista huolimatta olo on niin paljon parempi kuin ennen leikkausta. Silloin jatkuvat kivut alkoivat olla jo sietämättömiä enkä tiedä, missä vaiheessa niihin olisi tullut helpotusta ilman leikkausta. Jostain syystä veri ärsytti sisuskalujani pahemman kerran. Sairaalassa hoitajat mainitsivat, että joskus mahaan valunut veri voi infektoitua, eli olen hyvin tyytyväinen että se on nyt poistettu, vaikka leikkaus ajatuksena pelottikin. Tämähän oli elämäni ensimmäinen leikkaus ja ainut sairaalareissu tätä aiemmin on synnyttäminen.

Ensimmäinen reissu osastolle torstaina sai aikaan pienen sairaalakammon, vaikka hoitajat olivatkin hyvin sympaattisia ja ihania. Jouduin olemaan koko päivän ja yön syömättä leikkausuhan takia, joten minut piti laittaa tippaan. Kanyylin laitto oli aivan painajaista! Ensin hoitajaharjoittelija kokeili kaksi kertaa: ei onnistunut. Tässä vaiheessa jo kyyneleet valuivat ja paniikki iski. Hoitaja yritti vielä kolmannen kerran samaan käteen, mutta suoni puhkesi. Minulta lähti tunto sormista ja alakasvoista ja olin niin paniikissa, että hoitajat poistuivat hetkeksi ja antoivat minun rauhoittua. Neljäs kerta kokeiltiin toiseen käteen: suoni jälleen puhki. Tässä vaiheessa hoitaja päätti kutsua anestesialääkärin paikalle ja kanyyli saatiin vihdoin paikalleen. Tämän lisäksi verikokeita otettiin päivän aikana 4 kertaa ja seuraavana vielä kerran. Ja viimeisenä iskuna metotreksaatti pakaralihakseen. Piikkikammoisen painajainen.

2014-05-09%2012.53.18-normal.jpg

Yksi epäonnistuneista versioista kämmenselässä

Arkipäivinä osastolla tehdään paljon aikataulutettuja leikkauksia ja kolmen hengen huoneessamme oli kaikki paikat täynnä. Kaikenlaisia tapauksia ja kohtaloita sai kuulla huoneessa ja päiväsalissa... Vahvoja naisia. Olin perjantaiaamuna hyvävointinen eikä minulla ollut mitään tarvetta jäädä osastolle pidemmäksi aikaa: luulin, että pahin olisi jo ohi.

Kanyylikammo sai minut osaltaan pitkittämään päivystykseen lähtöä lauantaina, vaikka olinkin tosi kipeänä. Loppujen lopuksi olin päivystyksessä yhdeksän aikaan illalla ja ensimmäinen verikoe otettiin 21:30. Ultratutkimuksen jälkeen siirryin osastolle, jossa odotti taas tippaletku... Kerroin lääkärille edellisestä kokemuksestani ja hän vakuutteli, että osastolla tehdään niin paljon sytostaattihoitoja että hoitajat kyllä osaavat hommansa. Tällä kertaa kanyylin laittoi hieman vanhempi hoitaja ja sai sen kerralla paikoilleen, mikä helpotus. Neulatyynyn rooli ei kuitenkaan tähän loppunut, sillä veriarvoja kontrolloitiin kolmen tunnin välein: 24:00, 03:00, 06:00 ja 09:00, kuten myös verenpaineita. Tuona yönä ei paljon tullut nukuttua. 

Itse leikkaus on aivan hämärän peitossa. Muistan, kun aamulla tehtiin leikkauspäätös ja hoitaja kysyi, haluanko rauhoittavan esilääkkeen kun vaikutin jännittyneeltä. Vastasin myöntävästi. Vaihdoimme leikkausvaatteet päälle ja hoitaja lähti kuljettamaan minua sängyllä kohti leikkaussalia. Tässä vaiheessa jo hämärtyy, muistan olleeni hississä ja sitten väläyksen salista jossa oli paljon valoja ja muutama ihminen, joista yksi miespuoleinen esitteli itsensä anestesialääkäriksi. Seuraava muistikuva onkin kun herään ja minulle kerrotaan olevani heräämössä ja leikkauksen olevan ohi. Katselen ympärilleni, huoneessa on muitakin potilaita ja hoitajat juoruilevat. Saan kipulääkkeen ja hörpyn vettä, pian oma hoitajani hakee minut takaisin osastolle. 

Leikkauksen jälkeen kipulääkitystä annettiin jatkuvalla syötöllä niin että olin illalla jo aivan pää sekaisin ja huonovointinen. Söin kuitenkin jo hieman päivällistä ja iltapalaa, mutta sekavan olon ja pissakatetrin takia nousin sängystä vasta seuraavana aamuna. Aamupäivällä kävin jo itse pissalla ja suihkussa, kotiin lähdin kahden maissa iltapäivällä. 

Tällä toisella osastojaksolla olin ensimmäisen vuorokauden yksin kolmen hengen huoneessa, luultavasti koska viikonloppuisin siellä hoidetaan kai lähinnä vain päivystyspotilaita. Hoitajat olivat edelleen ihania, kuten myös kaikki minua tutkineet lääkärit. Tilani otettiin tosissaan enkä saanut pelkäämiäni "taasko toi on täällä" -katseita. Kliseistä, mutta kyllä meillä vaan julkinen terveydenhuolto pelaa, varsinkin kun sattuu sairastumaan viikonloppuyönä ja leikkaus täytyy suorittaa äitienpäivän aamuna, ilman muttia.

2014-05-11%2015.57.32-normal.jpg

Keskon lahjoittamia äitienpäiväruusuja, kuva yhtä tärähtänyt kuin oli olokin