Kehon joulurauha alkakoon. Loppuvuosi kerätään voimia ja rahaa seuraavaan päätökseen. Kuten sanottu: tämä vuosi oli tätä, ensi vuonna jotain muuta. 

Hammasta purren jatkan perjantaihin asti. Olen jo luovuttanut enkä haluaisi pistää itseeni enää pisaraakaan hormoneita. Haluan yöuneni takaisin, jos en kerran muuta saa. 

Tänään limakalvon paksuus olikin enää 3mm ja munasarjoissa ei näkynyt mitään toimintaa. Kuukautisia on siis turha odotella ja stimulaatio aloitettiin heti. Molemmissa munasarjoissa näkyi 2+2 antraalifollikkelia, vasemmalla puolella kylläkin toinen oli hyvin lähellä dermoidikystan (?) "uloketta", joten lääkäri epäili josko kyseinen follikkeli onnistuu kunnolla kasvamaan. Mutta lääkäri (ja minäkin) oli tähän lukuun hyvin tyytyväinen, ottaen huomioon munasolujeni lähtölaskennan nollaa kohti. Neljä follikkelia olisi itse asiassa enemmän kuin mitä voisin edes toivoa (enkä oikein uskallakaan). 

Hyviä uutisia siis, nyt kaikki peukalot ja muutkin sormet pystyssä että munasarjat stimuloituvat ja follit lähtevät kasvuun. Tänään siis pistin Elonvan, jonka vaikutusaika on viikko. Ensi tiistaina uusi ultra ja jos kaikki on mennyt hyvin, stimulaatiota jatketaan päivittäisillä Menopur-pistoksilla sekä rinnalla Synarela-nenäsumuilla ovulaation jarruttamiseksi (Procrenin tehoaika ei enää riitä koska stimulaation alku venähti). 

Sain muitakin hyviä uutisia postin kautta: munasarjakontrollin jälkeen otetut tuumorimarkkerit olivat täysin normaalit. Ehkä alan jo uskoa dermoidikystadiagnoosiin ja unohdan ne pahemmat vaihtoehdot. Ja ihan kuin kystan kokokin olisi pienentynyt, strategiset mitat tänään 1x1,5cm.

Kolme vuotta. En olisi tätäkään uskonut. Olemme edelleen lähtöpisteessä, tai emme oikeastaan siinäkään. Niin monta asiaa on ehtinyt tapahtua, vaihtoehdot ovat kuluneet lähes loppuun ja olemme jumissa. 

Neljäs vuosi korkataan huomisella ultrakäynnillä. Takana on lukematon määrä epämääräisiä kiertoja, clomifenejä, femareita, terolutteja, pregnyleitä, puregonia, gonaleita, pergoveriksiä, punktio ja laparoskopia, keskeytetty stimulaatio, toiveita ja hyvästejä. Mitähän tulevaisuus tuo tullessaan? 

Muuten ei sitten hoidon osalta tapahdukaan mitään. Kuukautisia ei näy eikä kuulu, vaikka pistoksesta on jo yli kaksi viikkoa. Soittelin tänään asiasta klinikalle ja menen alkuviikosta ultraan, jos vuotoa ei edelleenkään tule. Kasvanut limakalvo bongattiin alkukierrossa, joten kai sen sieltä pitäisi ulos saada, jos ei Procren sitten kuivata sitä. Ensi viikolla selvennee.

Viime viikolla kävimme miehen kanssa lahjasoluneuvonnassa klinikan psykologilla. Hyvä käynti, paljon asiaa ja keskustelua joka kantilta. Kaikkine pohdintoineni olen ilmeisesti silti suht selväjärkinen eikä mitään esteitä lahjasolujen käytölle ilmennyt. Käynnillä meni 90 minuutin sijasta pari tuntia ja kiitosta herui hyvästä keskustelusta puolin ja toisin. 

Työahdistus on nyt myös takana ja oma työt jatkuu kuten ennenkin, lukuunottamatta ihmisten kokoisia kolhuja työyhteisössä, puuttuvia kasvoja kahvipöydässä. Taas on suuri määrä päteviä ammattilaisia kasvattamassa Suomen työttömien määrää, toivottavasti kuitenkin vain väliaikaisesti.

Keskiviikkona pistin pitkän kaavan sarjan ensimmäisen pistoksen, Procrenin. Sen on tarkoitus ajaa oma munasarjatoiminta alas, jota sitten kuukautisten alettua yritetään herätellä taas henkiin Elonvalla ja Menopurilla. Procrenin vaikutusaika on kuukauden verran ja sen pitäisi toimia samalla myös jarruna tulevassa stimulaatiossa (ei tule Orgalutrania ikävä). Piikki olikin ehkä inhottavimmasta päästä. Paksuhkoa ja kirvelevää lääkettä, joka jätti aran kohdan vatsanahkaan pariksi päiväksi. Tällä saralla seuraava odotettu tapahtuma on siis kuukautiset ja nollaultra. Aloitin myös taas syödä DHEA:a, vaikka kuurin pituus jääkin vähän lyhyeksi. Jälleen sivuvaikutuksena ärsytyskynnyksen aleneminen, en tykkää.

Perjantaina kävin julkisella polilla munasarjakontrollissa. Hieman hermoja raastava käynti parkkipaikan puutoksineen ja myöhästelevine lääkäreineen, vain julkisella voi lääkäri olla 40 minuuttia myöhässä. No mutta. Munasarja ultrattiin kunnolla ja muutos näytti lääkärin mielestä dermoidikystalta, joka ei ole muuttanut mittojansa: parin sentin alue jossa sisällä kiinteämpää materiaa 7mm verran. Kysta ei onneksi tällä hetkellä vaadi mitään toimenpiteitä: leikkaus ei ole ultranneen lääkärin mukaan tarpeen, eikä kuulemma näin pientä kasvainta voida oikein leikata ilman koko munasarjan poistoa (?). Kävin kuitenkin vielä samalla reissulla verikokeissa otattamassa tuumorimarkkerikokeet ja seuraava ultrakontrolli on 4 kuukauden päästä. Näillä spekseillä yritän olla ahdistumatta verikokeiden tuloksista, kun jo muutenkin ahdistaa. 

Sivusimme käynnillä myös lahja-alkioita ja tulevia ennenaikaisia vaihdevuosia. Lahja-alkioihin ei ole tällä hetkellä julkisella jonoa, mutta me emme ole tällä hetkellä kyseisiin hoitoihin halukkaita. Toiveena kuitenkin olisi edes "puoli-biologinen" sisarus tytöllemme. Vaihdevuosista todettiin, että voin ottaa polille yhteyttä, jos/kun kuukautiset jäävät pois tai jos alkaa ilmetä vaihdevuosioireita, kuten hikoilua tai unettomuutta. Etenkin näin nuorille on estrogeenikorvaushoito tarpeen, jotta luusto säilyy kunnossa. Vielä onneksi kuukautiset pyörivät, vaikka tulevatkin milloin sattuu. 

Tänään huiskin rätin ja vessaharjan kanssa pakoon työahdistustani, ja erehdyin sitten myös tytön vaatekaapin perukoille, jonne olen tyhmyyksissäni säilönyt älyttömästi pieneksi käyneitä vaatteita toisen lapsen toiveissa. Itkuhan siinä pääsi kun tajusin, että meillä on edelleen koko varustus tuttipulloista ja hoitoalustasta lähtien jemmassa. Pienen surutauon jälkeen raivasin kuitenkin kaapin loppuun ja päätin laittaa kiertoon puolet vaatteista. Osa kuitenkin vielä odottaa, jos meille kuitenkin vielä joskus... 

No selvennykseksi: minua jäi mietityttämään ultrassa näkyneet antraalifollikkelit ja se, että pitkää kaavaa ei olla kokeiltu. Tuntui, että jotain jäi tekemättä ennen luovutettuihin siirtymistä. Hoitaja jutteli tästä lääkärin kanssa ja soitti hetken kuluttua takaisin: lääkäri oli sitä mieltä, että no kokeillaan! Mitäänhän tässä ei varsinaisesti häviä: lääkkeet menevät lääkekattoon ja jos mitään ei kasva, niin häviän parin ultrakäynnin hinnan verran ja voitan tiedon siitä, että kaikkea on nyt kokeiltu. Parhaassa tapauksessa uhmaan julkisen lääkärin kommenttia "näillä arvoilla ei saa enää mitään kasvamaan" ja pääsen vielä kokeilemaan raskautta omilla soluilla. 

En odota liikoja. En ollenkaan. Olen täysin valmistautunut siihen, että mitään ei todellakaan saada kasvamaan. Mutta yritinpähän kuitenkin. 

Niin, ja aloitamme heti tästä kierrosta. Nyt ymmärrän, miksi yksityisellä käydään.

Jos taas saisin lapsen luovutetuilla munasoluilla, tuntuu kuin huijaisin: en pystynyt saamaan enää lasta omin avuin, mutta kaikki muut luulevat niin. Lapsettomuudesta kärsivät eivät tiedä miten mekin olemme räpiköineet, me kuuluisimmekin heidän silmissään ryhmään "niilläkin on kaksi lasta", katsoisivat raskausmahaani kateellisena tietämättä enempää. Lapsihaaveista kuulleet voivat taas kertoa eteenpäin: "Niin niillekin sanottiin etteivät voi saada enää lapsia, mutta katsokaas nyt, lopettivat varmaan yrittämisen!" Haluaisin kertoa maailmalle että niilläkin on ollut vaikeata, olemme joutuneet odottamaan, maksamaan, kärsimään. Lopputulos ei ollut helppo eikä taattu. Ja ei, vauvalla ei ole äitinsä silmiä. 

Ja lopulta, mitä väliä? Ajattelen liikaa mitä muut ajattelevat, oletan, että muut ajattelevat kuten minä. Tämä on se paikka jolloin minun pitää niellä ylpeyteni ja teeskennellä kuuluvani joukkoon. Tai olla rohkeasti joukon ulkopuolella, omana itsenäni, meidän perheenämme, oli se minkälainen tahansa. Tämä on minun elämäni. 

Ah kuinka kliseistä. 

Maanantaina istuin kaksi tuntia mummojen ja pappojen seurassa odottamassa vuoroani verikokeeseen. Nips ja minuutissa purkkiin. 

Tiistaina sain hoitajalta verikokeideni tulokset ja myöhemmin soiton julkisen polin lääkäriltä. FSH-arvolla 31.4 pääsin toivottomien tapausten listalle eikä minua enää hoideta. Siis kiitos ja näkemiin. Tuosta noin vaan. No pääsenpä sentään vielä polille munasarjakontrolliin sekä keskustelemaan alkioadoptiosta (tuskin meidän juttu) ja siitä mitä munasarjojen hiipuminen tarkoittaa (vaihdevuodet käsillä?) 

Tiistaina kävimme myös yksityisellä klinikalla ensikäynnillä, jossa puhuttiin lähinnä luovutetuista munasoluista. Omillakin soluilla voi kuulemma kokeilla jos ehdottomasti haluamme, mutta rivien välistä tuli selväksi että se on rahojen tuhlausta. Ehkä nekin rahat kannattaa siis säästää hoitoihin luovutetuilla munasoluilla, sillä omilla soluilla ollaan lottovoiton tuolla puolen ja toisaalta mahdolliset tulevat hoidot melkein huutavat lottokupongin täyttämistä (6900e/yritys, auts!)

Keskiviikkona minulle välähti, että syön kaapista vanhat clomifenit, koska oikeassa munasarjassa näkyi follikkelien alkuja. Paitsi että munanjohtimenihan on poistettu. Toisella puolella kalkkeuma-dermoidi-endometriooma-mörkö, toisella putket poikki. Ehkäpä sittenkin rahapussi laulamaan ja luovutettuja kohti. 

Torstaina sain ajan psykologille lahjasoluneuvontaan. Käynti on kuun lopussa ja se vaaditaan ennen hoitojen alkamista. Eipä se pahaa tee tälle pääkopallekaan. 

Perjantaina ajattelin chillata ja aloittaa työpäivän jälkeen pitkän viikonlopun (niin tosiaan, olenhan minä tällä viikolla töissäkin käynyt). Kyllä kiitos. 

Soitin myös toiselle yksityiselle lapsettomuusklinikalle ja kyselin luovutettujen munasoluhoitojen hinnoista ja jonoista. Ensimmäisellä klinikalla nimittäin kyseiset hoidot ovat aika paljon kalliimmat (6400-6900e vs. 5000e), mutta jonoa ei kuulemma ole tällä hetkellä ollenkaan. Ensimmäisen klinikan hintoihin kuuluu myös luovuttajan lääkkeet. Toiselle klinikalle soitetun puhelun perustella selvisi, että heidän hintaansa lääkkeet eivät sisälly, mutta muuten ei hintaeron syy oikein valjennut. Paitsi että: halvemmalla klinikalla hoitojono on 1-2 vuotta! Tässä tilanteessa maksan mieluummin tonnin enemmän ja lähden hoitoon heti kuin odotan kaksikin vuotta epävarmaa hoitoa. 

Soitinpa myös julkiselle polille ja tilasin paperit kaikista käynneistäni ja hoidoistani. Paperit sai aika näppärästi ja nivaska saapui perille heti seuraavana päivänä (johan siellä on tullut rampattua!). Papereista saikin taas yhden huolenaiheen itselleen: se hemmetin epämääräinen "joku" vasemmassa munasarjassa, josta tuumorimarkkeritkin keväällä otettiin. Siellä se kummittelee yhden jos toisenkin lääkärin teksteissä (hemmorraaginen kysta, tiiviskaikuinen alue, dermoidi, kalkkeutunut endometrioosi, ikään kuin keltarauhasen jäänne...), ja toiseksi viimeisellä kerralla lääkäri kirjoittaa: "suositellaan kontrollia munasarjamuutoksen vuoksi". Kontrolli, munasarjamuutos... eipä tästä minulle ääneen mainittu. Niin ja hyvät ihmiset, älkää googlettako sanaa "munasarjamuutos", varsinkaan sanalla "sekakaikuinen". Seuraavana aamuna soitin polille kriisipuhelun: pitääkö olla huolissaan, ottavatko lääkärit tämän tosissaan ja seuraako tilannetta kukaan, kun lääkäri vaihtuu joka kerta ja "munasarjamuutos" ei ole ensisijainen käyntieni syy, onko sitä oikeasti katsottu sillä silmällä? Vastannut kätilö jutteli lääkärin kanssa ja soitti takaisin, että ei kuulemma pidä hätäillä, ei kuulemma mitään hengenhätää (kätilö tajusi itsekin valinneen sanansa väärin...). Nyt vaan kuulemma odotellaan kuukautisia ja verikokeissa käyntiä, joihin mentyäni pitää soitella polille niin varaavat minulle käyntiajan, jolloin kai myös  tuomion lisäksi "kontrolloidaan". 

Paitsi että kuukautisia ei enää odotellakaan. Lauantaina aamuyöllä heräsin kuukautiskipuihin ja sieltähän ne luonnolliset menkat taas tulivat, hienosti 17 päivää edellisten jälkeen. Parempi kai tässä tilanteessa kahden viikon kuin kahden kuukauden välein. Huomenna verikokeisiin ja kyllä tämä tästä sitten taas etenee. Niin, ja yksityisen klinikan ensikäynti on tiistaina (saapa ehkä sielläkin mielipiteen "munasarjamuutokseen").